LEHDISTÖTIEDOTE

Maija Paavola

Tekstiilitaiteilija Maija Paavolan näyttely Siipien helähdyksiä O. Jauhiaisen museossa 5.-30.12.2006

Olen toiminut pitkään tekstiili- ja vaateteollisuudessa ja freelancer suunnittelijana. Työn ohessa innostuin kokeilemaan uusia tapoja käyttää tekstiiliä taiteen ilmaisukeinona. Vähitellen taiteen tekemisestä tuli päätoimi. Tunnustukset näyttelyistä kotimaassa ja ulkomailla antoivat rohkeutta panostaa täysin voimin.  

Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ahkerasti ryhmänäyttelyihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Olen saanut runsaasti kansainvälistä tunnustusta ja työni ovat olleet esillä ympäri maailmaa.

Tämän vuoden syyskuussa pidin oman " tekstiili-taide-teoksia" näyttelyn Turussa Galleria Reginassa.

Oulun lääniä kiersi viime vuoden Alue- Taidemuseon tilaama pienoisnäyttely. Siinä yhdistin pieniä taidetekstiilejä ja tekemääni metalligrafiikkaa, kuten tässä joulunäyttelyssä.

Oulun kaupungin prosenttilinjahankkeen puitteissa tilaamat taidetekstiilit Lassin - taloon, vaikeasti dementoituneiden vanhustenkotiin valmistuivat 2005.

Yksityisnäyttelyitäni on ollut esillä mm Helsingissä Bau Galleriassa 2000 ja Oulun Taidemuseossa 2003.

2002 minut kutsuttiin pitämään näyttelyä Galleria MX Espai:hin Barcelonaan, Espanjaan.

Tämän vuoden aikana olen ollut mukana TEXO, tekstiilitaiteilijat ry:n juhlavuoden näyttelyissä Helsingissä, Amos Anderssonin museossa ja Johan S galleriassa sekä nyt syyskuussa Oulun taiteilijaseuran näyttelyssä Galleria 5:ssä. 

Aiheeni kolmiulotteisiin teoksiini poimin luonnosta ja kehittelen niitä joskus hyvinkin kauan. Pyrin välittämään niitä hetkellisiä tunteen välähdyksiä, joita itse koen pohjoisen erämaan karussa kauneudessa. Tavoitteenani on kuvata luonnosta löytyvää herkkyyttä yhdistelemällä silkkiä, villaa ja pellavaa ja käyttämällä uusia kokeellisia tekniikoita. Toivoisin kuitenkin taiteeni olevan paljon enemmän kuin erilaisia materiaaleja ja tekstiilitekniikoita. Päämääräni on korkealla, ehkä tavoittelemattomissa, mutta ihana elossa pitävä haaste.

 Maija Paavola